Helsingin turvallisuustutkimus

Helsingin kaupunki ja Helsingin poliisi selvittävät kolmen vuoden välein toistettavalla laajalla kyselytutkimuksella asukkaiden näkemyksiä kaupunkiturvallisuudesta. 

Kuva: Tapio Haaja / Unsplash

Helsingin turvallisuustutkimuksen tiedonkeruu tehtiin vuoden 2024 lopulla. Tutkimuksen tuloksia raportoidaan vuoden 2025 aikana. Tutkimuksella selvitetään helsinkiläisten kokemuksia ja näkemyksiä kaupungin ja oman asuinalueen turvallisuudesta ja turvallisuustilanteen kehittymisestä. Tietoa hyödynnetään kaupungin viranomaisten, pelastuslaitoksen ja Helsingin poliisilaitoksen toiminnan suunnittelussa ja toimenpiteiden kohdentamisessa eri alueille. Lisäksi tutkimuksella kerätään tietoa helsinkiläisten rikoksen uhriksi joutumisesta, onnettomuuksista ja tapaturmista sekä poliisin ja pelastuslaitoksen palvelukyvystä. Kerätylle tiedolle on ominaista, että vastaavaa tietoa ei voida saada muista lähteistä, kuten viranomaistilastoista. Siksi jokainen kyselyyn annettu vastaus on erittäin arvokas.

Loppuvuodesta 2024 toteutettiin Helsingin turvallisuustutkimuksen uusin tiedonkeruu.

Edellinen tiedonkeruu toteutettiin vuonna 2021. Siitä saadut tulokset on koottu verkossa ja painettuna ilmestyneeksi tutkimusraportiksi. Tuloksista ei voida tunnistaa vastanneita henkilöitä. Tuloksia tarkastellaan koko kaupungin ja asuinalueiden (peruspiirit) sekä väestöryhmien (sukupuoli, ikä, kieliryhmä) tasolla. Tutkimus toteutetaan kolmen vuoden välein Helsingin kaupungin ja Helsingin poliisilaitoksen yhteistyönä.  

Helsingin turvallisuustutkimukseen 2024 valittiin satunnaisotannalla noin 12 000 iältään 15–79-vuotiasta helsinkiläistä. Jokaisesta Helsingin 34 peruspiiristä valittiin yhtä monta henkilöä otokseen, jolloin tutkimuksen tuloksia pystytään tarkastelemaan koko kaupunkia pienemmässä mittakaavassa, peruspiiritasolla. Turvallisuuskyselyyn saattoi vastata joko paperi- tai verkkolomakkeella. Siihen oli mahdollista vastata suomen ja ruotsin lisäksi englanniksi, venäjäksi, viroksi, arabiaksi ja somaliksi. Osallistujien osoitetiedot saatiin Helsingin väestötietojärjestelmästä. Nämä tiedot hävitettiin, kun tutkimuksen aineistonkeruu oli päättynyt.

Vastauksia saatiin 6 205 kappaletta, mikä merkitsi 52 prosentin vastausosuutta.

Helsingin kaupunki vastaa rekisterinpitäjänä tutkimuksen suunnittelusta, tutkimusaineiston analyysistä, tulosten raportoinnista ja tutkimusaineiston säilyttämisestä. Roidu Oy on hoitanut turvallisuustutkimuksen 2024 aineistonkeruuseen liittyviä tehtäviä Helsingin kaupungin toimeksiannosta. Roidu Oy vastasi internetkyselystä ja koosti vastaajien kyselyssä antamista vastauksista tutkimusaineiston. Saadut vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja nimettöminä, ja niitä käytetään vain tutkimustarkoituksiin.

Helsingin kaupunki voi yksittäistapauksissa luovuttaa tutkimusaineistoa tutkimuslaitoksille ja korkeakouluille tieteellisiä ja historiallisia tutkimuksia ja selvityksiä varten. Luovutettava aineisto ei sisällä Helsingin väestötietojärjestelmästä saatuja tunnistetietoja, kuten osoitetta, eikä siitä voida tunnistaa yksittäistä vastaajaa. Tutkimusaineiston luovutus edellyttää, että luovutuksen saaja laatii tutkimussuunnitelman, josta ilmenee aineiston käyttötarkoitus. Tutkimusaineiston luovutuksesta laaditaan Helsingin kaupungin ja luovutuksen saajan välille sopimus, jossa luovutusehdot määritellään.

Turvallisuustutkimuksen tuloksista julkaistaan verkkoartikkeleita tämän sivuston osiossa Turvallisuus(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) .

Laajemmat raportit turvallisuuskyselyn tutkimuskierrosten tuloksista löytyvät alla olevasta listasta:

”Korona-aikaan en juuri ole liikkunut kaupungilla” – Helsingin turvallisuustutkimus 2021(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) . Tutkimuksia 2023:1.

Turvallista ja rauhallista – Helsingin turvallisuustutkimus 
2018  Tutkimuksia 2020:3.

Tutkimuksen toteuttamisesta vastaa Helsingin kaupunginkanslia.

Jos sinulla on kysyttävää tutkimuksesta, voit ottaa yhteyttä:

Sanna Lokkila, erityisasiantuntija, Helsingin kaupunginkanslia, sanna.lokkila@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) , 09 310 23 631 
Jenni Erjansola, tutkija, Helsingin kaupunginkanslia, jenni.erjansola@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) , 09 310 34 572 
Jukka Hirvonen, tutkija, Helsingin kaupunginkanslia, jukka.s.hirvonen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) , 09 310 36 557.